Friday, May 20, 2011
Thursday, May 12, 2011
kirjoittamisen tuskaa
Aina toisinaan turhaudun siihen, että kirjoittaminen tuntuu niin vaikealta. Että elämä pyörii samojen asioiden ympärillä ja niistä ei kuitenkaan riitä kovinkaan pitkälle sanottavaa - erityisesti kun monista asioista ei kertakaikkiaan edes voi puhua (työasioita, you know).
Sitten luen muiden ihmisten blogeja ja jotenkin inspiroidun ja ajattelen, että jospa minäkin vielä kirjotan. Vähän niinkun kun kuuntelee musiikkia. 'ei biisien tekeminen nyt niin vaikeaa voi olla!'
Tältä päivältä: pyöräilin töihin, pyöräilin töistä kotiin. Töissä kehuskelin työkavereilleni, että peppuun ei yhtään sattunu ja lihaksetkin on ihan ok. Kotimatkalla jouduin syömään sanani ja nöyrästi viestitin kavereille, että pyörälle noustessa peppu vingahti - eikä siihen liittynyt mikään ilman liikkuminen.
In other news: kävin aamulla hakemassa uudennimisen passini, jonka kuvassa näytän jotenkin vanhalta ja väsyneeltä. Hiuksetkin vähän sekasin. Poliisiaseman ulkopuolella törmäsin vanhaan opiskelukaveriini - taas. Tuntuu että tapaan tätä kyseistä henkilöä tuon tuostakin mitä erikoisemmissa paikoissa. Hänkin matkalla hakemaan uudennimistä passia, oli ottanut avioliitossa vaimon sukunimen.
Illalla vietiin meidän vanha imuri Serkkuselle, Hoo harvensi porkkanoita ja mä vähän silittelin pupua.
Niin, kerroinko, laitettiin meidän ikkunalaudalle porkkanoita kasvamaan. Ihan heräteostoksena (multaa, ruukku ja porkkanansiemeniä). Ajateltiin että olisi tosi hauskaa voida antaa pupulle omakasvattamia porkkanoita. Katsotaan mitä tapahtuu. Tässä todisteita.
Toi pitkä huiska tossa keskellä on kokeilumielessä istutettu valkosipuli.
Me ei olla kauhean hyviä puutarhureita.. Nykyään porkkanat on kyllä jo kasvattanu taimia!

Subscribe to:
Posts (Atom)