muistoja mutkissa

Päädyin ensimmäistä kertaa yli viiteen (tai johonkin) vuoteen reitille, jota ajoin aikoinaan päivittäin töihin. Pieni sivureitti Pitäjänmäen syövereissä. Aluksi pohdin eksyisinkö vai muistaisinko vielä miten siitä ajettiin, mutta ajaessa pelko hävisi. Tuttu lounasravintola samalla mainoksella samassa paikassa, samat mutkat, samat rakennuksen.

Puhutaan deja-vu-tunteesta. Yhtäkkiä alkoi ryöpytä muistikuvia ajoista, jolloin ajelin tuota reittiä jatkuvasti. Olin keskellä prosessia, joka lopulta johti avioeroon. Olin tuskastunut, turhautunut, väsynyt ja tavallaan tehnyt jo päätökseni, vaikka edelleen yritin.

"Voikun voisi aloittaa vaan alusta", sanoin joskus, enkä oikein itsekään tiedä mitä sillä tarkoitin. Justin Timberlake soi siinä mutkassa ja PMMP sen jälkeen. Olin väsynyt siihen jatkuvaan väsytystaisteluun, jossa oli lopulta pelkkiä häviäjiä. Jatkuva riitely oli hiipunut lannistuneeseen sopuun, jossa adrenaliini ei yksinkertaisesti jaksanut enää nostaa päätään, vaan kuljin haamuna, luovuttaneena, toivoen, että jokin muuttuisi. Että kaikki olisi taikaiskusta paremmin. Miten vain, kunhan paremmin.

Aika pitkään sitä kesti.

"Pulu on yleisnimi linnulle", M sanoi joskus ja nauroin sille. Käytän vieläkin linnuista sanaa 'pulu'.

Jotenkin jaksaa yllättää miten nopeasti historia, jota kuitenkin kantaa koko elämänsä mukanaan, hälvenee unenomaiseksi todellisuudeksi, joka olisi voinut ehkä olla myös elokuvaa tai ehkä jonkun toisen elämää. Melkein unenomaista.

Joskus niitä valokuvia tulee vastaan ja silti on joskus vaikea muistaa.

Me mennään kolmen viikon päästä naimisiin. Mun toinen kerta.

se aika kuusta

Yksi näistä aamuista. Mun herkkä alavatsa kramppaili täysiä joka suuntaan, eikä edes aamupala sitten uponnut. Lievän kiukkusena mä lähdin pudottelin Buranaa kurkusta ja lähdin töihin.

Joskus iltapäivällä alkoi aivan sietämätön jätskin himo, siis ihan sellainen, että pysähtelin aina välillä vaan miettimään miltä jätski maistuisi ja miten ihanaa olis olla kotona katsomassa telkkaria ja syömässä jätskiä. Ja jotain tosi suolasta kanssa.

Kituuttelin viiteen asti, kunnes lähdin kaasu pohjassa kauppaan - vain todetakseni, että se mun haaveilema jätski oli loppu! Ei auttanu, ostin kaupan tyhjäksi juustoista ja purkillisen toiseksi parasta juustoa.

Kotiin tullessani oli vaikea päättää mitä tehdä ensin - syödä, avata lapsellisella innokkuudella odottamani Mass Effect 2 -paita paketti vai käydä vessassa. Alotin maistamalla vähäsen jätskiä ja heti perään sitten kokeilemalla niitä vaatteita ja sitten pistin hellan tulille. Tuntui että olin ollu koko päivän aivan järjettömän nälkänen ja halusin vaan KAIKKEA. Ihan hirveästi KAIKKEA!

Paistoin pannulla Halloum-juustoa ja paneroituja mozzarella paloja, jätin keittiön aivan järkyttävän näköiseksi ja lysähdin uudessa paidassa sohvalle kattomaan jotain ikivanhaa sitcomia.

Näin se menee. Katsoin kaks jaksoa, syyllisenä siivosin äkkiä keittiön kaikista jäljistä, ennen kuin Hoo tuli kotiin ja laitoin vaatteet siististi pinoon. Nyt on sellanen olo, että vois melkein mennä nukkumaan.

Tää aika kuusta on aina yhtä ihanaa.

lenkillä

Pohdin vähän aikaa kotiintullessa uskaltaisinko lähteä lenkille. Lokkien huuto kuitenkin houkutteli, joten pistin lenkkeilykengät jalkaan, otin vähän musaa mukaan ja lähdin ulos.

Kaivari oli ihan taianomainen ja vieläkin harmittaa, ettei ollut kameraa mukana. Tämä päivä noin niinkuin sääolosuhteiden puolesta oli varmasti tän vuoden paras so far. Ulkona tuoksui sulava nurmikko, lapset pyöräili vastaan uusilla fillareillaan, ja meri .. se meri!

Kohti Suomenlinnaa avautui aivan vaaleansininen, lähes peilityyni meri, jossa kimalteli siellä täällä pienen pieniä jäälohkareita. Aivan uskomattoman kaunista! Rannalla ihmisiä ja koira, joka käveli mielummin kiviaidalla kuin maassa, hiekkaa, koskeloita ja meren ja taivaan yhdistyminen. Ihan käsittämättömän kaunista.

Hidastin kävelyksi ja jäin katselemaan maisemia. Tänään taisi oikeasti olla kevään ensimmäinen päivä. Ainakin mulle.

Ja Helsingin Jäätelötehtaan kiska oli auki! Ens kerralla otan kameran mukaan. Ei haitannu tippaakaan ulkoilla vaikka keuhkoihin vähän sattuiki.

aurinkoa kampissa

Ulkona kevättä, aurinkoa ja kylmää tuulta. Pinkkiin farkkutakkiin pukeutunut Elvis kadun kulmassa ja nauravia nuoria.

Käytiin Hoon kanssa suorittamassa kansallisvelvollisuus ja ennakkoäänestämässä. Käväsin Forumissa katsomassa kauppoja ja etsimässä valkosta mekkoa - yllättäen tuli paineita maistraattipukeutumisesta.

Kotona esittelin surkeana romanttis-pitsistä hörhelöä, jonka olin löytänyt. Hoo pidättely  nauruaan ja pyysi esittelemään vanhempia mekkojani. Yllättäen varastosta löytyikin ihan hyvä ja sain taas vedettyä vähän henkeä.

Uunissa palapaistia paistumassa ja meillä on ihan hyvä sunnuntai.

hääpaineita

Ei olisi sittenkään pitänyt ostaa häälehtiä. Taisin jossain aikasemmin mainita, että kesällä pitäisi järjestää yhdet pienimuotoiset häät, joiden järjestelyt ovat tähän asti sujuneet suurinpiirtein suunnitelmien mukaan - eli mahdollisimman vähällä stressillä.

Tähän asti kaksi stressiä aiheuttavinta yksityiskohtaa ovat olleet häämekko (teetän itse ompelija-ystävälläni) sekä illan menun valinta. Uskoisin molempien olevan hallussa.

Niin. Minusta ei ole bridezillaksi, joka selailee tuntikausia erilaisia häälehtiä, ja jolla on ollut lapsuudesta asti hääkansio, johon on keräilty erilaisia ihania hääasioita. Minusta ei todellakaan ole pistämään käsittämättömiä määriä aikaa yhden illan suunnitteluun, väkertämään sormet innostuksen hiestä hääkarkkeja, räjähtelemään kaasoilleni, tuhlaamaan omaani ja muiden aikaa sen pohtimiseen mikä väriteema nyt sopii parhaiten silmieni ja onko hääkutsujen fontti nyt juuri se, jonka 12-vuotiaana päätin.

Sen verran olen tähän häähössötykseen heittäytynyt, että ajattelin käydä manikyyrissä ja olen haaveillut vähän hiuspidennyksistä. Ammattikuvaajakin hankittiin. Ja tosiaan, hankin mekon mittatilaustyönä.

Menin nyt sitten kuitenkin ostamaan kaksi häälehtä, joita silmäillessä pieni paniikki alkoi iskeä. Onko kaikki nyt tosiaan täydellistä? Tuleeko päivästä nyt sitten JUURI sellainen kuin olen aina halunnut? Onko värit kohdillaan?! LÖYDÄNKÖ OIKEAA SILKKIPAPERIA HÄÄKARKEILLE?!

Oli pakko pysähtyä hengittämään. Meidän häistämme ei tule sellaisia kuin lehdissä. Meidän häiden pääteema on stressittömyys. Mukavuus. Pöydille laitetaan hauskaa näperrettävää leegoista ja suklaata haluaisin myös. En todellakaan aio stressata, valitsemani häämekkomalli on juuri hyvä, turha enää panikoida 'entä jos joku muu olisikin parempi'. Meidän hääpaikkakin on aivan sopiva. Kaikki tulee menemään just hyvin, vaikken olekaan perustanut erikseen hääblogia.

17-vuotiaana

Lueskelin hauskan kirjoituksen, jossa eräs kuuluisahko (noin Suomen mittakaavalla) muotibloggari muisteli millaista elämä oli 17-vuotiaana. Idea oli kiva ja teki mieli kopioida. Koitin kovasti etsiä koneeltani itsestäni kuvaa 17-vuotiaana, mutten löytänyt. Toisaalta, olisihan se muutenkin ollut anonymiteetin rikkomista.

Asumispaikka: Asuin Helsingissä, Munkkiniemessä. Vuotta, paria aikasemmin olin vannonut kovaan ääneen, kuinka muutan täältä tuppukylästä pois sitten aikuisena. 15-vuotiaana viisi kilometriä keskustasta oli aivan liian pitkä matka. Ruoholahti olisi ollut vielä siedettävän etäisyyden päässä, mieluiten olisin asunut Punavuoressa Iso-Roballa.

Veikkaan, että jokainen nuori käy läpi saman 'inhoan tätä pikkuruista paikkaa, muutan isona isompaan' -vaiheen, vaikka asuisi missä.

Koulu: Kävin lukion toista luokkaa Alppilan lukiossa. Käytiin koulukuoron kanssa Tsekeissä kuoromatkalla, valmisteltiin hauskoja proggiksia ja taisin laulaa paljon Chydeniusta. Istuttiin silloin parhaan ystävän, Terhin, kanssa pelkillä samoilla kursseilla, feilattiin kokeilta, hölmöiltiin ympäriinsä ja käytiin ruokiksella ostamassa valkosipulipatonkia ja jugurttia viereisestä Siwasta. Kaiken kaikkiaan koulu oli (muistaakseni) aika kivaa, kun oli hyvää seuraa.

Kaverit: Terhin kanssa tosiaan vietettiin kaikki kouluaika. Koulun ulkopuolella vietettiin aikaa ympäriinsä tietyn kaveriporukan kanssa. Yksi vakiohengailupaikoista oli Forumin Hese, jossa saatettiin istua tuntikausia juttelemassa. Muistan itseasiassa joskus kirjoittaneeni siellä ruotsin aineen nenäliinaan. Opettaja ei ottanut ainetta vastaan.

Oikeastaan näihin hetkiin liittyy tosi paljon tosi tärkeitä muistoja. Pimeitä, märkiä iltoja, Hesen ketsuppia, Kauppatori ja Aleksi. Meillä oli tapana kaveriporukan kanssa keksiä mitä ihmeellisempiä paikkoja, joissa tavata. Eduskuntatalon portailla, Forumin lasikulman neljännessä kerroksessa (ei edes tiedetty mikä Mehiläinen on, hengattiin vaan siellä käytävässä, kun siellä oli rauhallista), Töölönlahdella, Skattan puistossa, keskellä kevättä Hietsun rannalla (joskus yöllä tietenkin).. Elämä oli jotenkin todella vahvasti hetkessä elämistä ja tunteiden kuuntelua.

Sivilisääty: Puoliseurustelin vähän hankalassa parisuhteessa yhden pojan kanssa, joka oli todella mustasukkainen mun kavereista ja menemisistä, vaikka kaveriporukka oli ihan samaa, jossa se itse liikkui. Vaikka mulla oli periaatteessa hauskaa, sitä kaikkea varjosti jonkun sortin melankolisuus, mikä sai mut kirjoittamaan aivan massiivisen määrän erilaisia tekstejä.

Työ: Menin 17-vuotiaana töihin erään internetoperaattorin tekniseen asiakaspalveluun. Vaikka työ oli kusista, tavallaan monet hauskimmista muistoista on sieltä. Meillä oli aivan huippuporukka, oltiin kaikki samassa liemessä, mikä sitoi meidän aivan mahtavalla tavalla yhteen.

Musiikki: Olin vaiheessa, jossa kuuntelin pelkästään Ultra Bra:ta. Tätä vaihetta taisi jatkua aika pitkään..

Kaiken kaikkiaan elämä pyöri melko tasaista ratasta iloineen ja suruineen. Aloin 17-vuotiaana tienata omaa rahaa, mikä vapautti minut ostamaan tietokoneen, näytön, ruokiksella kaupasta ruokaa, leffoja, musiikkia jne. Viimenen vuosi ennen täysi-ikäisyyttä.

Ainoa, mikä lopulta jäi vähän harmittamaan oli se, että skippasin vanhojen tanssit. Harjoitukset meni aina työvuorojen päälle, enkä olisi mitenkään saanut sumplittua. Lisäksi mustasukkainen poikaystävä olisi ollut ihan raivoissaan. No mutta, hyvin olen pärjännyt ilmankin.