Sunday, March 20, 2011

end of an era

Jonkunlainen aikakausi kai tuli päätökseen. Edellinen blogi jäi uusien teknologioiden ja muutosten tuulien jalkoihin ja jonkunlaisen harkinnan jälkeen päätin etten enää taistele, vaan heitän kädet ilmaan ja alotan uusiksi ihan toisaalla.

Tässä on toisaalta myös hyviä puolia. Pääsen jatkamaan kirjoittelemista anonyymimmin nyt, eikä ole pelkoa, että mahdolliset tulevat työnantajat päätyvät yhdistelemään henkilökohtaisuuksia muhun (ei niin, että niin olisi käynyt, mutta ainahan se pelottaa). Lisäksi puhtaalta pöydältä alottaminen on aina mukavaa. Pieni puhdistautuminen tuon tuostakin tulee tarpeeseen.

Jotain ajatuksiakin mulla oli, mutta ne taisi olla ja mennä.

Noin muutoin sunnuntai on mennyt laiskasti. Näin jälleen kerran semi-painajaisia, varmaan jo viidettä yötä putkeen. Yhtenäinen teema on aina jonkun pakeneminen - ei varsinaisesti hengenvaara, mutta silti selkeä tarve päästä pois. Viime yönä vetäsin oikein tuplat - heräsin joskus aamuyöstä ensimmäiseen painajaiseen ja jatkoin siitä heti samantien täysin uuteen uneen. Skenaariot on vaihdellu natsien hyökkäyksestä seonneisiin pappeihin.

Työt stressaa, mulla on vasta kolme viikkoa takana, neljäs viikko alkamassa ja töitä on niin paljon, että välillä tuntuu että ei vaan yksinkertaisesti tule kädet riittämään. Siitä kai ne painajaisetkin. Jotenkin odotan ja toivon jatkuvasti että tilanne kuitenkin sitten tässä vielä helpottuu ja rauhottuu jossain vaiheessa, tosin ehdin jo miettiä tossa että pitäisi pistää sunnuntai siihen, että tekee vaan duunia, koska huominen ei tuu taas riittämään kaikelle mitenkään.

Päätin että tasan en ala kuluttaa vapaapäiviäni tähän ja siellä se ahdistus takaraivossa jyskyttää.

Tehtiin H:n kanssa aurajuusto-jauhelihaa, josta tuli oikeastaan paljon enemmän jauhelihaa kuin auraa. Hyvää se oli kuitenkin ja siitä on hyvä mieli, että syöminen on pysynyt koko viikonlopun suhteellisen terveellisenä - joskin eilen tuli syötyä ihan liikaa.

Noin kokonaisuudessaan musta tuntuu aika eläväiseltä. Yksistään se, että sain viime viikolla käytyä joka päivä kuntoilemassa teki todella hyvää. Sitten sain kotona siivottua, tehtyä hyvää ruokaa ja vietettyä tunnin ihan vain venytellen. Tuntuu siltä kuin jotain mun elämässä olisi taas mun omassa kontrollissa ja hommat hallussa. Se rauhottaa kaiken työstressin keskellä.

Enää pitäisi tsempata, että saisi yhdet häät järkättyä...


No comments:

Post a Comment