motivaatiopuhetta

Aina välillä mulle tulee todella voimakkaita elämäntapamuutos-motivaatiokohtauksia. Yleensä joku tyytymättömyys aiheuttaa vahvan tarpeen muutokseen, mikä vyöryttää tekemisen puuskan, jonka johdosta syntyy suunnitelmia, excel-taulukoita, kuvia, päätöksiä ja motivaatiopuheita.

Hyvin usein motivaatio jossain vaiheessa kuitenkin laimenee, jopa unohtuu. Elämä on takaisin ennallaan.

Don't get me wrong, though! Oli aika, jolloin laihduin melkein 30 kiloa yhdeksässä kuukaudessa tiukan tarkalla dieetillä, jossa noudatin orjallisesti itselleni tekemiäni ruokapäiväkirjoja, jotka muuttuivat päivä päivältä hullumaksi. Kello 15:45: 15g maapähkinöitä. Kello 17:05: 50g tomaattia. Jne.

Lopulta tuli hetki, jolloin kamelin selkä katkesi. Halusin syödä suklaata. Pannukakkua. Keksejä, karkkia, kahvikakkuja, pipareita. Kaikki herkut kävi, sellaisetkin joista en ollut aikasemmin ikinä pitänyt. Koko painoa en takaisin saanut, mutta siitä alkoi painotasapainottelu, joka aina välillä onnistuu paremmin ja aina välillä huonommin.

Niin, olenhan mä myöskin monta kertaa muuttanut elämääni tyytymättömyyksieni puuskissa esimerkiksi työnsuhteen. Yhden avioeronkin otin.

Uutta itsekuri-laihdutus vimmaa en ole saanut. Monta kertaa yrittänyt sillä varjolla, että onnistui tämä ennenkin, mutta aina se jää johonkin kiinni. Olen kovasti koittanut mikä sen motivaation lopulta hävittää. Onko joku himo yksinkertaisesti niin voimakas? Onko tyytymättömyys lopulta kuitenkin niin vähäistä?

Tällä kertaa pohdinnassani tulin siihen tulokseen, että ellei päämäärä ole kertakaikkiaan jotain aivan käsittämättömän hienoa, on motivaatiota vaikea ylläpitää. Muistan aikoinaan sen super-laihdutuksen kanssa kuinka mietin kuinka paljon kivempi ja kauniimpi ihminen musta tulisi, kuinka paljon saisin hyväksyntää ja oppisin asioita ja minusta pidettäisiin. Se kaikki oli todella tavoittelemisen arvoista.

Nyt tiedän, ettei todellisuus ihan niin ruusuista olekaan. Kyllä, monesti sain paljon enemmän huomiota osakseni. Loppujen lopuksi olin kuitenkin edelleen sama minä, jonka luonne ei muuttunut, vaan samoja tyyppejä ärsytin ja samat tyypit tykkäsi musta. En oppinut juurikaan sen paremmin tanssimaan, vaan menin ihan luonnollista kehitystä, joka tulee kun käy tanssitunneilla. Ja ennen kaikkea: elämään tuli sellaisia ikäviä asioita kuten tarve ottaa avioero ja pistää koko pakka sekaisin.

Niitä muistellessa laihdutuksen päämäärä tuntuu jotenkin vähemän glamöröösiltä. Toisinaan kuitenkin kaipaan sitä kevyttä, pientä tyttöstä, joka silloin olin. Realiteetti kuitenkin iskee vastaan ja kertoo, että musta tuskin koskaan enää sellaista tulee, ja nyt ehkä kannattaisi vaan pitää kiinni siitä motivaatiosta, joka nyt on syntynyt.

Motivaatiohetkinä kannattaisi varmaan kirjoittaa muistiin ajatuksia, jotta myöhemmin voisi lukea miksi asiat on tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia.